Oopiumista heroiiniin
Oopiumunikosta heroiiniksi - perinteisestä oopiuminkäytöstä heroiiniteollisuuteen - pidempi versio
1970-luvun puolessavälissä, jolloin oopiumintuotanto alkoi kasvaa, heroiinia ei juurikaan tuotettu. Oopiumin pääasiallisella vientialueella, Pakistanissa,
turvallisuuspalvelu alkoi jalostaa ja myydä heroiinia. Kun heroiinin pistäminen oli levinnyt epidemian lailla, heroiinilaboratoriot suljettiin 1990-luvulla ja siirrettiin rajan toiselle puolelle. Nykyään Afganistanissa tuotetaan noin 400 tonnia heroiinia. Suurin osa menee vientiin, mutta kysyntä kasvaa myös traumatisoituneiden sotaleskien, orpojen, entisten taistelijoiden ja köyhyydessä elävien keskuudessa Afganistanissa. Suurin heroiininkäyttäjäryhmä ovat Iranista ja Pakistanista palaavat pakolaiset, jotka oppivat käyttämään huumetta pakolaisleireillä. Afganistanissa arvioidaan nykyään olevan 50 000 heroiinin pistäjää ja ainakin kolminkertainen määrä oopiuminkäyttäjiä.

