Oopiumin historia Afganistanissa

Perimätiedon mukaan oopiumin toi Afganistaniin Aleksanteri Suuri ja sitä on kasvatettu jo yli kaksi vuosituhatta. Oopiumilla on lääkinnällisiä ominaisuuksia esimerkiksi kivunlievittäjänä, ja sitä onkin käytetty lääkkeenä lukemattomiin vaivoihin, kuten ripuliin, punatautiin ja kuumeeseen. Islamilaiset lääkärit kannattivat oopiumin käyttöä lääketieteellisiin tarkoituksiin: kannattajiin kuului myös kuuluisa Abu Ali Husain ebn Abdallah Ebn-e Sina (Avicenna), joka piti oopiumia tehokkaimpana unta aiheuttavan aineena. Perinteiset parantajat, hakimit, ovat Afganistanissa määränneet potilailleen lääkkeeksi oopiumia vuosisatojen ajan, oopiumia kaupattiin avoimesti basaareilla ja se on edelleen suosittu lääke maaseudulla. Oopiumia nautitaan eri tavoin eri puolella maata. Usein sitä syödään pieninä pillereinä, madak.

Oopiumia kasvatettiin omaan käyttöön ja myyntiin afganistanilaiselle maanviljelylle tyypillisellä sekaviljelymenetelmällä, muiden kasvien ohella. Heimosotien ja pitkien epävarmuuskausien takia kotitaloudet ja kylät pyrkivät ennen kaikkea omavaraisuuteen. Vasta kun markkinatilanne oli sopiva, viljelijät alkoivat lisätä tuotantoa yli oman tarpeen myyntiä varten. Oopiumintuotanto, kuten kaikki maataloustuotanto, oli siksi vaatimatonta ja oopiumia tuotettiin lähinnä kansallisille markkinoille.

Vuonna 1905 raportoitiin, että oopium oli yksi pääasiallisista syksyllä istutettavista ja keväällä kerättävistä viljelykasveista Nangarharin maakunnassa, ja että oopiumia tuotettiin koko maassa, "mutta ei merkittävissä määrin". Vaikuttaa siltä, että oopiumin tuotantoa hallitsivat muutamat vaikutusvaltaiset perheet, jotka olivat sukua kuninkaalle. Varhaisimman, vuonna 1932 tehdyn arvion mukaan Afganistanissa tuotettiin tuolloin noin 75 tonnia oopiumia, lähinnä omille ja Iranin markkinoille. Tuotanto jatkoi kasvua väestönkasvun ja naapurimaiden kasvavan kysynnän myötä. Kun Iranin ja Pakistanin hallitukset kielsivät oopiumin tuotannon vuonna 1979, mutta kysyntä pysyi ennallaan, afganistanilaiset viljelijät vastasivat tuotantovajeeseen ja lisäsivät tuotantoa noin 250 tonniin vuonna 1982. Tällöin Neuvostoliiton joukot olivat jo miehittäneet Afganistanin ja monien instituutioiden ja rakenteiden perustat olivat järkkyneet. Afganistanilaisten vastarinnan vahvistuessa neuvostojoukot käyttivät poltetun maan taktiikkaa, mikä tuhosi markkinatalouden suurimmassa osassa maata ja ajoi maaseutualueet takaisin elossapysymisen talouteen.

Vapaussodan ja sitä seuranneen sisällissodan aikana sotilasjohtajat olivat riippuvaisia oopiumtuloista voidakseen ostaa aseita ja maksaa taistelijoilleen. Noustessaan valtaan vuonna 1995 islamistinen Taliban-hallinto halusi ennen kaikkea tukahduttaa maassa hyvin suositun hasiksen käytön (toisinaan hasiksen sekaan sekoitettiin murskattua skorpionin häntää). Vastaiskuna tiedoille opiaattien käytön kasvusta ja YK:n huumeiden ja rikollisuuden vastaisen yksikön lupaaman rahoitusavun kannustamana Taliban-hallinnon johtaja, mullah Omar, kielsi oopiumin viljelyn vuonna 2001. Kielto toimeenpantiin säälimättömästi. Tuotanto romahti 3276 tonnista vuonna 2000 vain 185 tonniin vuonna 2001. Tuotannon lasku ei ollut kuitenkaan pysyvää, koska monet viljelijät joutuivat perikatoon menetettyään tulonsa, joutuivat ottamaan velkaa, ja pystyivät maksamaan velkansa vain istuttamalla entistä enemmän oopiumia vuonna 2002. USA:n hyökkäyksen jälkeen tuotanto on noussut entiselle tasolle ja viljelyalaa oli vuonna 2007 ennätykselliset 193 000 hehtaaria. Nykyään oopiumia viljellään koko maassa, mutta tuotanto on keskittynyt erityisesti neljään eteläiseen maakuntaan: Kandahariin, Uruzganiin, Daikondiin ja Zaboliin.

Lyhyt versio