Kehityshankkeita Afganistanissa
Kehityshankkeita Afganistanissa - pidempi versio
Koillisessa Balkhin maakunnassa, Uzbekistanin ja Tadžikistanin rajalla, tuhottiin vuonna 2005 noin 7300 eekkeriä oopiumviljelmiä. Hallituksen aktiiviset
hävityskampanjat ja työvoimakustannusten nousu saivat viljelijät luopumaan oopiumin istuttamisesta seuraavalla kasvukaudella. Infrastruktuuriin ja palveluihin, kuten toimiviin markkinoihin, panostaminen toi paljon hyötyjä. Merkittävin seuraus kuitenkin oli, että viljelijät löysivät uuden myytävän maataloustuotteen, jonka tuotto oli yhtä hyvä kuin oopiumin: kannabiksen.
Kannabis, joka jalostetaan hasikseksi ja jota on käytetty sekä nautintoaineena että lääkinnällisiin tarkoituksiin jo vuosituhansien ajan, on kilohinnaltaan halvempaa kuin oopiumi tai heroiini. Mutta satoa saa kaksinkertaisen määrän eekkeriä kohden, kasvattaminen on halvempaa, eikä työvoimaa tarvita niin paljon. Tämän seurauksena kannabiksen viljely on kasvanut Afganistanissa arviolta 40 prosentilla, ja viljelymaata on nyt noin 173 000 hehtaaria. Aikoinaan maailman kannabiksen polttajien suuressa suosiossa ollut shirak-i-Mazar, "Mazarin maito", saattaa taas päästä kansainvälisille markkinoille - menestyksekkään oopiuminvastaisen taistelun seurauksena.


