Elämä oopiumintuotantoalueilla

Elämää Afganistanin maaseudulla vaikeuttavat turvattomuus sekä jatkuvat yhteenotot ja ryöstely. Turvattomuus vaivaa myös kaupunkeja ympäröiviä seutuja pimeän laskeutuessa ja rajoittaa ihmisten ja tavaroiden liikkumista. Viralliset tahot pysyttelevät poissa ja jättävät ihmiset selviytymään omin neuvoin. Tällaisessa tilanteessa oopiumin viljely ei ole poikkeuksellista, vaan kätevä mahdollisuus. Viljelijä Khusakin kylässä, Badakhshanin maakunnassa, joutui ankaran kuivuuden takia myymään 65-päisen karjalaumansa, auransa ja mattonsa. Vuonna 2001 hän kylvi viljelysmailleen puolet unikkoa ja puolet vehnää. Hän sai kerättyä noin 21 kiloa oopiumia, matkusti Baharakin basaarille saadakseen oopiumista paikallisten välittäjien tarjoamaa hintaa paremman hinnan, ja kasvatti oopiumia myös kahtena seuraavana kasvukautena. Vuonna 2003 hän oli jo maksanut kaikki velkansa ja hankkinut uudet matot ja työvälineet. Vuonna 2004 hänen oli mahdollista ostaa taas karjaa ja mennä pyhiinvaellukselle Mekkaan, hajj, kolmen ystävänsä kanssa.

Samassa kylässä eräs vanha mies, jolla oli huollettavanaan 11 lasta, kärsi yhtä lailla kuivuudesta. Hän oli menettänyt karjansa ja myynyt irtaimistonsa, mutta hänen täytyi myös kiinnittää puolet omistamistaan maista, noin 1,5 jeribiä. Jotta hän saisi ruokittua huollettavansa, mailla kasvatettiin paljon vehnää. Koska lapset olivat nuoria, miehen täytyi palkata ulkopuolista työvoimaa sadonkorjuuaikaan. Seuraavan neljän vuoden ajan hän kamppaili päästäkseen veloistaan ja saadakseen maansa takaisin, jotta voisi laajentaa viljelmiään ja päästä köyhyydestä. Vuonna 2005 hallituksen joukot hyökkäsivät kylään ja tuhosivat hänen oopiumviljelmänsä. Mies ei pystynyt maksamaan lainojaan, ja hänen täytyi myös kiinnittää loputkin maansa, jotta hänen perheensä selviäisi hengissä.

Suhtautuminen oopiumiin vaihtelee suuresti myös unikonviljelyalueilla. Jotkut viljelijät ja työntekijät kertovat innostuneesti saamistaan tuloista. Toisaalta turvattomuudesta ja lainaloukuista ei pidetä. Eräässä tarinassa ovat vastakkain innostunut nuorimies, joka ansaitsi rahat moottoripyörään ja koulutukseensa, ja tämän alakuloinen veli, jonka mielestä oopiumin tuotanto on sekoittanut kaikkien arvot ja asioiden merkityksen. Oopiumtiloilla työskentelevät voivat ansaita muutamassa viikossa sen, mitä opettaja, puuseppä tai virkamies ansaitsee vuodessa, mikä saa hänet huomauttamaan: "jos tämä jatkuu, yhdestäkään meistä ei koskaan tule mitään". Oopiumtalous tunkeutuu tavalla tai toisella maaseudun elämän jokaiseen osaan. Ihmiset eivät kenties pidä siitä, mutta heidän on pakko olla osallisina pysyäkseen hengissä tai säilyttääkseen asemansa. Neutraalisti tai myönteisesti oopiumiin suhtautuvat altistuvat hävityskampanjoille ja varkauksille. Vaikka kyseessä on eräässä mielessä tavanomainen, myytävä maataloustuote, laittomalla oopiumilla on epävakauttava vaikutus maaseudun yhteisöihin.