Kannabiksen viljely Rifin alueella

Rif on Marokon köyhimpiä alueita. Alueen väestötiheys on kolminkertainen muuhun maahan verrattuna ja sen väestökäyrä on eräs jyrkimmistä. Luonnonolosuhteiden vuoksi enimmäkseen maaseudulla asuvan väestön on vaikea kehittää maataloutta, joka tuottaisi sekä ruokaa että olisi taloudellisesti kannattavaa, joten kannabisviljely auttaa kattamaan perustarpeet.

Vuonna 2004 Marokon hallituksen ja YK:n rikollisuutta ja huumeita tutkivan jaoston suorittaman tutkimuksen mukaan kaikki keinokastellut peltoalueet Chefchouenin, Al Hoceiman ja Larachen provinsseissa olivat kannabiksen viljelykäytössä. Keinokastelemattomista peltoalueista 39 % käytettiin kannabiksen viljelyyn, 38 % viljaan ja 24 % muuhun viljelyyn.

Tutkimuksessa mukana olleiden maatilojen luvut osoittavat että kannabiksella on keskeinen rooli satoluvuista eli 40 % viljellyistä alueista vuonna 2004 Chefchaouenin ja Larachen provinsseissa. Al Hoceiman provinssissa osuus on pienentynyt mutta Chefchaouenin ja Larachen provinsseissa kannabiksen osuus on kasvanut.

Marokon itsenäistymisen ja uuden kuninkaan, Mohammed IV:n, valtaannousun välisenä aikana Rifin sosiaaliseen ja poliittiseen kehitykseen ei Marokossa liiemmälti panostettu. Tämä selittää sen, miksi kannabiksesta tuli Rifin pääasiallinen taloudellinen liiketoimi; jopa 75 % kylistä eli 96 000 perhettä (noin 800 000 ihmistä) viljeli kannabista YK:n tietojen mukaan. Suuri osa alueen väestöstä on tullut toimeen kannabiksen avulla ja kasvin viljelyn avulla väestön taloudellinen ja poliittinen kauna on pysynyt aisoissa.

Rifin alueen vuoksi Marokko on tällä hetkellä maailman suurin hasiksen tuottaja. Tätä laitonta huumetta viedään pääasiassa Euroopan markkinoille ja erityisesti Espanjaan, Ranskaan ja Hollantiin. Rifin taloudellinen ja sitä myöten myös sosioekonominen tasapaino on riippuvainen tästä tuotannosta. Tämä on erittäin suuri ongelma niin Marokolle kuin Euroopan Unionillekin, sillä hasiksen tuottaminen ja käyttö on laitonta Marokossa ja useimmissa Euroopan maissa.

YK:n suorittaman Marokon kannabistilanteen tutkimuksen jälkeen Marokon valtio, joka on pitkään suvainnut kannabistuotantoa ja siten kompensoinut kyvyttömyyttään tai haluttomuuttaan kehittää Rifin aluetta, ei voi enää mitenkään jättää huomiotta alueen taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. Myös Euroopan Unionin on tartuttava tähän ongelmaan, jonka laajuudesta heidän on täytynyt olla tietoisia.

Useat yhteiskuntapoliittiset tutkimukset osoittavat että ilmiön suvaitseminen perustuu osin alueen kulttuuriseen ja poliittiseen historiaan. Alueen amazighes-heimon aikaisemmat kapinat antavat vielä nykyäänkin pontta sille, että heimo pitää oikeutenaan viljellä kannabista. He pitävät tätä historiallisena oikeutenaan sekä ratkaisuna alueensa vakavaan alikehittyneisyyteen.

Eräiden tutkimusten mukaan suvaitsevaisuus voidaan selittää sillä, että kannabiksen tehokkaasti kieltävällä lailla olisi tuhoisat taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset alueelle ja maalle. Kannabiksen viljely nimittäin vaikuttaa suuresti Rifin työllisyyteen ja erityisesti nuorten maanviljelijöiden työllisyyteen. Yleensä nuoren polven maanviljelijät joutuvat lähtemään kuivemmilta alueilta ja muuttavat työvoimaa tarvitseville alueille. Kannabis, jota voidaan viljellä vähäravinteisessa ja jopa kastelemattomassa maaperässä, vähentää täten Rifin väestön poismuuttoa antamalla väestölle perusansion.

Kannabiksen viljelyyn vaaditaan noin 13 miljoonaa työpäivää 120500 hehtaaria kohden eli 108 työpäivää per hehtaari. Puolet tästä työmäärästä tulee ulkoiselta työvoimalta ja toinen puoli viljelijän oman perheen taholta.

Paikallisten provinssien keskimääräinen päiväpalkka on noin 4,4 euroa ja palkka on hieman korkeampi maaperän valmisteluun liittyvissä töissä. Maanviljelijä huolehtivat työntekijöiden muonituksesta ja majoituksesta. Marokon hallituksen ja YK:n huumerikollisuutta tutkivan jaoston toteuttaman tutkimuksen mukaan lyhytaikaiset työntekijät saavat 6 500 000 työpäivän panoksesta noin 32 miljoonan euron maksun.

Tämä laiton viljelytoiminta perustuu siis sille että itsenäistymisen jälkeinen Marokko haluaa pitää asiat ennallaan. Valtion ja Rifin kylien välinen sanaton sopimus ja viranomaiset suvaitsevaisuus ovat täten vaihtoehtoja alikehitykselle, johon ei haluta puuttua. Lisäksi täten pystytään turvaamaan alueen sosiaalinen ja taloudellinen vakaus. Voidaan sanoa että kannabis on vakauttanut tämän alueen, joka on muuten jäänyt syrjään kansallisesta kehityksestä.

Rifin vuoristot ja laaksot muodostavat kuitenkin herkän ekologisen tasapainon. Perinteisen maatalouden taitojen katoaminen ja kansainvälinen paine asettavat vaatimuksia huumetuotannon katoamiseksi. Olisi siis loogista että Marokko pyrkisi vähentämään kannabiksen viljelyä Rifissä ja löytämään sille kestävän kehityksen turvaavan vaihtoehdon. Tämä näkökanta ei perustu pelkästään kannabiksen laittomuudelle ja kasvavalle kansainväliselle paineelle, vaan myös sille että alueen ekologinen ja taloudellinen tasapaino on uhattuna.

Väestön kasvu ja viljelyyn vaadittavan maan pinta-alat asettavat paikalliselle ympäristölle liian suuria vaatimuksia ja johtavat maaperän nopeaan ja vakavaan rappeutumiseen. Kannabiksen aiheuttama ongelma Rifissä asettaa siten haasteita tämän alueen kehitykselle, sillä kyseessä on eräs maan köyhimmistä alueista, jonka sosiopoliittinen tasapaino on nyt uhattuna. Pitäisikö siis kannabiksen tuotanto ja myynti laillistaa Marokossa vai pitäisikö sille löytää vaihtoehtoja?

Lyhyt versio