Vaihtoehdot kannabiksen viljelylle

Vaihtoehdot kannabiksen viljelylle - pidempi versio

Vuosien 2000 ja 2003 välillä kansainvälinen maaseudun ja maanviljelyn tutkimuskeskus osallistui yhdessä Euroopan Unionin kanssa projektiin, jonka tarkoitus oli tuoda ja kehittää uusia vaihtoehtoisia viljelymuotoja Marokon Rifin alueelle. Tällä yritettiin luoda maanviljelyllisiä ratkaisuja tuhansille kannabiksen viljelijöille.

Kyseessä oli ennen kaikkea pilottiprojekti vaihtoehtojen löytämiseksi, mutta tulokset osoittivat että ratkaisuja ei voitu löytää pelkästään maanviljelyksellisin keinoin. Kannabiksen viljelyn maantieteelliset, kulttuuriset ja taloudelliset tekijät asettivat huomattavia esteitä vaihtoehtoisten viljelykasvien viljelylle ja ylipäänsä eheyttäville kehitysprojekteille.

Maanviljelijät, joiden todellisuus oli kaukana tämän projektin ideologiasta, eivät puutteellisten tulojensa vuoksi suostu luopumaan kannabiksesta ja valitsemaan esimerkiksi vehnää tai ohraa.

Tutkijat puolestaan näkivät asian laajemmin. Heidän mukaansa kannabisviljelyn kitkemiseksi ensin on päästävä eroon lukutaidottomuudesta. Samoin paikallisille ihmisille on tarjottava ammatillista koulutusta, lainoja pienyritysten perustamiseen, kalastus- ja käsityöteollisuuteen ja turismin edistämiseksi sekä kehitettävä järjestötoimintaa ja ammattiyhdistystoimintaa.

Marokon valtio näkee kannabisviljelyn poistamisen osana globaalista strategiaa. Ihmisoikeusjärjestöjen mielestä valtio ei ole juurikaan edistynyt tehtävässään sillä ensin valtion tulisi lopettaa korruptio ja poliisivoimien sekä huumekauppiaiden väliset kytkökset.

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Coffee or cokeElämäntapaliiton sivutRaha-automaattiyhdistys
© Elämäntapaliitto ry.