Kannabiksen historia Marokossa

Rifin alue eli Amazigh sijaitsee Marokon pohjoisella vuoristoalueella. Rifin läntiset ja keskeiset osat ovat alttiita Atlantin valtameren ja Välimeren ilmastolle ja täten hyvin kosteita. Vuoden sademäärä Ketamassa voi olla jopa 150 cm. Lunta alkaa esiintyä 2000 metrin korkeudella merenpinnasta ja esimerkiksi Jbel Tiridine on yleensä lumen peitossa joulukuusta maaliskuuhun. 1500 metrin korkeudessa ja  siitä ylöspäin esiintyy laajoja setrimetsiä, jotka tarvitsevat runsaasti vettä ja valoa. Kuuset peittävät noin 3500 hehtaarin alueen Chaouenissa. Alemmilla mailla tammipuu hallitsee maisemaa ja idempänä vallitsevana puuna on kuivuutta hyvin sietävä mänty.

Kannabiksen viljely on keskittynyt erityisesti alueen keskiosiin Chaouenin ja Traguisten väliselle alueelle ja on sieltä leviämässä Rifin eteläisiin ja lounaisiin osiin. Rifin alueen asukkaat puhuvat enimmäkseen berberikieliä arabiaa puhuvien ollessa vähemmistönä. Alueen väestö on hitaasti islamilaistumassa kristittyjen ja ateistien ollessa vähemmistönä.

Suurin osa Rifin alueen juutalaisista muutti 1960- ja 1970-luvuilla Israeliin. Satoja tuhansia on muuttanut Eurooppaan ja siellä erityisesti Alankomaihin, Pohjois-Ranskaan, Belgiaan ja Saksaan. Tämän muuttoliikkeen vuoksi alueen ihmisten talous pohjautuu pitkälti muualle muuttaneiden lähettämiin rahalähetyksiin. Näistä rahasiirroista ei kuitenkaan ole apua alueen kehitykselle vaan useimmiten ne sijoitetaan kiinteistökeinotteluun.

Alueen syrjäytyminen Marokon talouskehityksestä on vaikuttanut negatiivisesti myös siirtolaisten investointeihin, sillä useimmat heistä sijoittavat mieluummin muihin Marokon alueisiin, joiden infrastruktuuri on paremmin kehittynyt. Näitä ovat esimerkiksi Casablancan, Fésin ja Marrakeshin kaupunkien muodostama kolmio. Rifin alue menettää tämän vuoksi koko ajan työvoimaa muualle.

Rif on siis taloudellisesti köyhää aluetta, jonka luonnonolosuhteet eivät suosi elannon hankkimista maanviljelyllä. Suurin osa maanviljelyn tuottamasta ruoasta menee paikalliseen kulutukseen. Tämän vuoksi paikallinen väestö joutuu enimmäkseen valitsemaan kahdesta pahasta, eli muuttamaan siirtolaisiksi Eurooppaan tai investoimaan kannabiksen viljelyyn, myyntiin ja salakuljetukseen. On kuitenkin tärkeää ymmärtää kannabiksen viljelyn historiallinen tausta Pohjois-Marokossa ja syyt siihen, miksi siitä on tullut alueen ensisijainen tuote.

Kannabiksen viljelystä tehdyt historialliset tutkimukset Rifin alueella ovat yksimielisiä siitä, että viljely alkoi 1500-luvulla. Sulttaani Alouit I (1873 – 1894) antoi 1890-luvulla käskyn, jolla sallittiin marokkolaisen kannabiksen eli kiffin viljely ja paikallinen kuluttaminen viidellä kyläalueella, jotka kuuluivat Ketaman ja Beni Khaledin heimoille. Historioitsijoiden mukaan tällä käskyllä pyrittiin rauhoittamaan alue.

Kun Ranska ja Espanja olivat jakaneet Marokon keskenään, Rifin aluetta hallitseva Espanja salli edelleen joidenkin heimojen viljellä kannabista. Vuonna 1906 Algeciran konferenssissa tupakan ja kannabiksen monopoli annettiin sitten Marokon kiffi- ja tupakkayhtiölle. Tämä oli monikansallinen ranskalaisella pääomalla toimiva yritys, joka siitä pitäen osti ja myi yksinoikeudella kaiken Marokossa tuotetun tupakan ja kiffin. Yhtiö toimi Tangerissa, joka sai kansainväliset vapaakauppaoikeudet ja hallinnollisen erivapauden Ranskan ja Espanjan alueista vuonna 1920.

Mohamed Ben Abdel Karim Elkhattabi hallitsi Rifiä itsenäisenä alueena vuosina 1921 – 1926. Näiden viiden vuoden ajan hän pystyi aseellisin keinoin kitkemään kokonaan kannabiksen viljelyn ja kulutuksen, sillä kyseinen toiminta soti hänen mielestään islamin periaatteita vastaan. Hän on jäänyt aina näihin päiviin saakka historian ainoana henkilönä joka pystyi ylläpitämään tätä kieltoa.

Ranskan hallitsemilla alueilla astui marraskuun 12. 1932 voimaan kuninkaallinen laki, jolla kiellettiin kannabiksen viljely. Tämä johtui siitä, että toisin kuin Espanja, Ranska oli allekirjoittanut kansainvälisen huumeita koskevan sopimuksen. Espanjan alueilla kannabiksen viljely jatkui edelleen.

Edellä mainitussa kuninkaallisessa laissa, dahirissa, annettiin kuitenkin Marokon kiffi- ja tupakkayhtiölle edelleen lupa myydä Ranskan hallintoalueen paikalliselle väestölle hasiksen ja tupakan sekoitusta. Tästä myynnistä koituvat verotulot hyödyttivät Ranskan valtiota. Vasta vuonna 1954 koko ranskalaiselle hallintoalueella astui voimaan dahir, jolla kiellettiin kannabiksen viljely.

Itsenäistymisen jälkeen vuonna 1956 Marokon valtio ulotti kiellon myös espanjalaiselle alueelle. Tämä aiheutti suurta epäsopua Rifin keskeisillä alueilla ja kuningas Mohammed V:n oli pakko sallia kannabiksen viljely Benisedatin ja Beni Khaledin viidellä historiallisella kyläalueella. Näitä kutsutaan espanjalaisittain nimellä ”cinco” eli Viisi.

Vuosina 1958 ja 1984 Rifissä oli kaksi suurta kansannousua, jotka kukistettiin kovin ottein. Näiden seurauksena alueen taloudellinen eristyneisyys paheni ja väestö joutui turvautumaan yhä enemmän laittomaan viljelytoimintaan. Vuonna 1984 tapahtunut kansannousu syntyi vastalauseena paikallisten viranomaisten toimille näiden pyrittyä tukahduttamaan salakuljetus Espanjan enklaavissa Melillassa sekä lopettamaan kannabiskauppa koko pohjoisella alueella.

Vuonna 1960 Marokon hallitus levitti vuoden 1954 dahirin koskemaan koko territoriota mutta tällä ei ollut mitään vaikutusta Rifin alueeseen. Pikemminkin päinvastoin, sillä Ketamasta tuli eräänlainen Katmandun marokkolainen vastine nuorille eurooppalaisille.

1980-luvulla tuotannon nopea kiihtyminen aiheutti sen, että eteläisestä Marokosta saapui rikollisia aineksia alueelle. Rikolliset pystyttivät tiesulkuja ja vaativat rahaa turisteilta ja huumeturisteilta. Tilannetta pahensi vielä se, että poliiseilla oli taipumus tehdä huumeturisteista syypäitä peittääkseen sen tosiasian, että paikallinen väestö ja joskus myös paikalliset viranomaiset olivat mukana huumeiden tuotannossa ja kaupassa. Mikäli ulkomaalaisia saatiin kiinni kannabiksen hallussapidosta, he saivat raskaita tuomioita. Tämän vuoksi pohjoista Marokkoa pidetään vaarallisena alueena, mikä on vaikuttanut haitallisesti, ei ainoastaan huumeturismiin, vaan myös tavalliseen turismiin.

Mohammed VI:n noustua valtaistuimelle alue on rauhoittunut. Jopa Ketaman alueella, jota pidetään huumekaupan keskuksena, poliisin kontrolli on höllentynyt. Tämä on auttanut kannabiksen tuottajien asemaa. Myös turismi on kohentunut sillä turistit voivat nyt kulkea rauhassa.

Lyhyt versio