Marokko sijaitsee Luoteis-Afrikassa ja sen erottaa Espanjasta Gibraltarin salmi, jonka leveys on vain 14 kilometriä. Marokon talous perustuu pitkälti maataloudelle, minkä lisäksi muita tärkeitä elinkeinoja ovat teollisuus, kalastus ja turismi. Vähintään 20 prosenttia työikäisestä väestöstä kärsii työttömyydestä tai työn vähäisyydestä. Yli kaksi miljoonaa marokkolaista on muuttanut siirtolaiseksi Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.
Marokko on edelleen tärkein kannabis-pihkan (hasis) tuottaja, ja sen tuotteita viedään erityisesti Euroopan markkinoille. On arvioitu, että jopa 200 000 perhettä on mukana kannabiksen viljelyssä. Tämä tarkoittaa 1 000 000 – 1 500 000 ihmistä maan noin 30-miljoonaisesta väestöstä. Kannabiksesta saatavan vuotuisen bruttotulon suuruudeksi on arvioitu noin 3600 dirhamia eli noin 327 euroa henkeä kohden. Marokon bruttokansantuotteen suuruus henkeä kohden laskettuna vuonna 2003 oli 14 106 dirhamia eli noin 1270 euroa.
Vaikka Rifin alueen köyhyyden vähentämisen ja vaihtoehtoisten tulonlähteiden löytämisen suhteen ei juuri ole tapahtunut edistystä, alueella on pantu toimeen viljelmien tuhoamistoimia, mikä on johtanut kärsimyksen lisääntymiseen ja vaatimuksiin kannabiksen viljelyn laillistamisesta lääkinnällisiin ja teollisiin tarkoituksiin.